Jiří Grossmannille liitetty sitaatti ”Teksasin ruusut eivät ole kukkineet enää aikoihin.” kantaa sisällään hiljaista surua mutta myös muistoihin kätkeytyvää haurasta lohtua. Sitaattina se voi kuvata kauniiden hetkien katoavaisuutta, rakkautta, joka jää jäljelle vain muistoihin, sekä sitä, miten ihminen sopeutuu menetykseen. Nykyään se voi innoittaa pysähtymään: mitä menneisyydestä kannamme mukanamme, mikä meissä yhä ”kukkii” vain sisäisesti ja millaista arvoa tunteilla on olosuhteiden muuttuessa. Se muistuttaa, etteivät sitaatit ole vain sanoja, vaan usein myös peilejä omille tarinoillemme.